EtusivulleTerapiamuodotItsetuntemusTyönohjausCurriculum VitaePortfolio
ProgoffSosiometria TarinateatteriSosiodraama SymbolityöskentelyPsykodraama Aarrekarttamenetelmä

 

Progoff–päiväkirjamenetelmä

Historiaa

Amerikkalainen psykologi Ira Progoff (1921-1998) kehitti 1960-luvun puolivälissä kirjallisen itsetuntemusta lisäävän menetelmän omien avioeroon kulminoituneiden elämänkriisiensä selvittelyn yhteydessä. Carl Gustav Jungin oppilaana ollut, itämaisiin uskontoihin perehtynyt Progoff kirjoitti sisäisiä tuntemuksiaan paperille ja totesi sen auttavan. Vähitellen hän kehitti kirjoittamisesta suunnitelmallisen prosessin, jonka avulla kykeni sukeltamaan yhä syvemmälle oman minuutensa energianlähteille.


Mitä kirjoittamisprosessin aikana tapahtuu?

Progoff–menetelmällä tutkitaan olemisen syvyystasoja, haetaan subjektiivisesti syvempää merkitystä elämälle. Progoff–seminaarissa hiljennytään omaan sisäiseen maailmaan lyhyiden tehtävien muodossa. Tarkkaan strukturoidut tehtävät auttavat osallistujaa kokemaan paremmin omia alitajuisia, usein tukahdutettujakin tunteita sekä vapauttamaan patoutuneita energioitaan. Tehtävien avulla yritetään saada selville, mihin suuntaan oma elämä pyrkii ja mikä syvimmällä tasolla on tärkeää. Jokainen sukeltaa niin syvälle kuin tarpeelliseksi kokee ja kykenee. Ketään ei painosteta siihen ulkopuolelta.

Seminaarissa ei voi tehdä mitään väärin. Kaikki työ tehdään vain itselle, omassa hiljaisuudessa. Jos joku tahtoo, hän voi jakaa kokemuksiaan muiden osallistujien kanssa, mutta luettua tekstiä ei saa kommentoida. Koko seminaarityöskentelyn voi suorittaa sanomatta sanaakaan tai näyttämättä aikaansaannoksiaan muille. Kyseessä ei ole tavoitteellinen terapia, vaan kontakti omaan itseen.

Seminaari lisää itsetuntemusta ja vastuuta omasta elämästä. Monet ovat seminaarin myötä löytäneet itsestään uutta elämänenergiaa ja jotakin tavattoman arvokasta... Myös unista tulee elävämpiä. Kyse ei ole niinkään tiedollisesta oivaltamisesta kuin tapahtuneiden asioiden uudenlaisesta kokemisesta.


Seminaarin kulku

Seminaari aloitetaan nykyhetken määrittelyllä. Tähän, kuten jokaiseen muuhunkin tehtävään, syvennytään rentouttavan hiljentymisen myötä ja kysytään: "Missä olen nyt elämässäni?" Sen jälkeen haetaan unen ja valveen raja-alueiden mielikuvia, vertaillaan sisäisiä ja ulkoisia kokemuksia, tehdään elämän merkittävistä tapahtumista ja käännekohdista askelmat sekä etsitään elämää jakaneita tienhaaroja.

Merkittävä kokonaisuus muodostuu myös keskusteluosioista. Sisäisiä keskusteluja käydään henkilöiden kanssa, töiden ja tehtävien, yhteisön, tapahtumien, oman kehon sekä sisäisen viisauden kanssa.

Seminaaria edeltävinä viikkoina suositellaan unipäiväkirjan pitämistä, sillä yhtenä metodina käytetään unien laajentamista sekä raja-alueen kuvitelmia.

Seminaarin loppupuolella paneudutaan meditaatioon, hengellisiin askelmiin, muistoihin ja tienhaaroihin sekä mantroihin. Hengellisyys ymmärretään elämän tarkoitukseen, uskontoon, syvälliseen viisauteen ja luovuuteen liittyvänä.


Missä voi kirjoittaa?

Progoff-menetelmän on tuonut Suomeen psykiatri Kristiina Nikkola, jonka oppilapsi olen saanut itsekin olla jo useamman vuoden ajan. Progoff–kursseja järjestetään mm. Kotkan seudulla ja Seinäjoella (Seinäjoen kansalaisopisto).

Tervetuloa mukaan!


Sivun alkuun