EtusivulleLasityötVaellusretketTunnelmia matkoiltaMuille poluilleTyösivuilleni
Ruskaviikko 6.-13.9.2003      -     Ylläs 21.-29.2.2004
 

Ruskaviikko 6.-13.9.2003


Tämä tarina
vie Sinut
Koillismaalle:
Kuusamoon ja
Oulangan kauniiseen
kansallispuistoon,
jossa joet virtaavat
kohisten
ja naavametsät
kutsuvat vaeltamaan.

  Aamuaurinko
Aamuaurinko

Lähes kaksi miljardia vuotta sitten Kuusamon kohdalla uskotaan olleen Alppien kaltainen poimuvuoristo, joka tuhansien miljoonien vuosien saatossa kului ja kului, yhä pienemmiksi vaaroiksi. Kallio halkesi kanjoneiksi ja vesi uursi jokiuomansa.

Noin kymmenentuhatta vuotta sitten parin kilometrin paksuinen jääpeite muovasi maisemia, joita vaellusretkillämme saimme ihailla.

Elämme nyt syyskuuta 2003. Viikko on lämmin ja aurinkoinen. Luonto vaihtaa väriään kaiken aikaa. Olen lomalla ystäväni kanssa.

Ensimmäinen etappimme on Konttainen. Nousemme suoraan ylöspäin – satoja portaita – saavuttaen viimein puuttoman tunturiselänteen, josta avautuu silmiä hipova näköala. Tätäkö kaikki seuraavat vuorokaudet tulevat olemaan?

Nousemme harjanteita ylös ja laskeudumme alas, kerta toisensa perään, vaellusretkellämme Valtavaaraan. Reitti on sopivan haastava aloittelijalle, joka saa vaeltaa vapaana kuin taivaan lintu – ilman viidentoista kilon kantamuksia. Vain vesipullo ja trangia ruokatarvikkeineen täyttävät pienen repun. Auringon paahteessa jano yllättää monta kertaa ja kuukkelit liittyvät seuraan maaruskaa ihailemaan.

Kosken kuohuja Kiutakönkäällä
Kosken kuohuja Kiutakönkäällä
 

Pienellä karhunkierroksella, Kitkajoen varrella on monia vapaana kuohuvia koskia, joiden ylitse pääsee vain riippusiltoja pitkin. Matka jatkuu yli maasta nousevien puunjuurien, ohi harmaiden kelohonkien. Luonto on rikasta ja monimuotoista. Puroissa virtaava vesi kirkasta ja juomakelpoista. Kallioportilla koemme olevamme lähempänä taivasta kuin koskaan!

Harrisuvannon laavulla kohtaamme nuoria nuotion äärellä. Elämä on yksinkertaista. Ei kiirettä minnekään. Ilta- ja aamuyön hiljaisuudessa kala syö parhaiten...

Köngäspaikoissa vesi syöksee useita metrejä suoraan alaspäin. Kiutakönkään kuohujen reunoilta nouseva kallioperä on kalkkipitoista dolomiittia, joka on värjännyt kalliojyrkänteen verenpunaiseksi. Kohtaamme matkallamme monia samanhenkisiä vaeltajia. Luontopolun varrella näkyvät 1980-luvun myrskyn tuhot kaatuneina puunrunkoina. Kaikkialla on aivan hiljaista. Kun kuulee linnun laulavan, kannattaa pysähtyä ja etsiä lintu silmillään.

Parikymmentä metriä alempana joki kohisee kallioisen rotkokanjonin puristuksessa. Matkamme jatkuu läpi tasaisen erämaan; valoapursuavan mäntykankaan kylmänkosteisiin laaksoihin pitkospuita pitkin. Kymmenien porojen utelias katse seuraa vaellustamme. Oulun läänin ja Kuusamon kunnan raja vaihtuu Lapin lääniin ja Sallan kuntaan. Matkaa Taivalkönkäälle kertyy kaksitoista kilometriä edestakaisin.

Maasto on soistuvaa ja märkää, vaihtelevaa. Ristikallion valkoiselta kallioperältä avautuu mahtava näkymä. Laskeudumme alas erämajalle. Sytytämme nuotion ja pysähdymme hetkeksi. Ruska on parhaimmillaan: vihreää, keltaista ja punaista – sopivassa suhteessa sekoitettuna. Sielumme lepää tässä kaikessa.

Vaellamme viikon aikana noin 50 km. Nautimme jokaisesta hetkestä!

Seuraavalla kerralla pakkaamme rinkkamme Suurta karhunkierrosta varten (The Bear’s Ring route, 80 km), yövymme laavuissa ja autiotuvissa. Todistamme itsellemme selviävämme luonnossa luonnon ehdoilla...

  Erämökki Savilammella
Erämökki Savilammella

Sivun alkuun